Toinen viikko





Toinen viikko Maltalla sujunut hyvin ja aika mennyt todella nopeasti. Olemme käyneet töissä ja hieman kierrelty Maltaa. Puhuimme työpaikan johtajan kanssa työvuoroista, sillä viimeinen tunti töissä on ollut täysin turha. Työntekijöillä alkavat tauot ja asukkaat ovat nukkumassa, joten meillä ei ole ollut mitään tekemistä ja olemme vain istuneet. Joten meidän työpäivät ovat nyt klo 7.00-13.00. 

Vuotavan katon korjaajaa ei ole näkynyt, vaikka meille on kerrottu, että sen on pitänyt tulla jo kolmena eri päivänä. Onneksi katto ei ole tällä viikolla vuotanut.

Työpaikalla olemme päässeet osallistumaan enemmän hoitotyöhön. Olemme paljon jutelleet asukkaiden kanssa ja moni heistä puhuu hyvää englantia. Sairaanhoitajat ovat antaneet meille pari tehtävää. Toisessa tehtävässä meidän täytyi kirjottaa yhden asukkaan tilasta, esimerkiksi missä kunnossa hänen iho on ja miten hän näkee yms. Toisessa tehtävässä meidän täytyy kirjoittaa lista erilaisista aktiviteeteista ja alkaa toteuttamaan niitä. Olemme saaneet hyvää palautetta työntekijöiltä.

Maanantaina menimme normaalisti töihin ja työpäivän jälkeen Inka ja Tuuli lähtivät käymään future focusin toimistolla. Kävimme hakemassa papereita, jotka Inka oli unohtanut Suomeen ja kertomaan vuotavasta katosta. He sanoivat, että ne jotka olivat olleet tässä asunnossa ennen meitä olivat jo valittaneet katosta. Teimme enismmäistä kertaa itse ruokaa kämpillä. Teimme jauhelihakastiketta ja pastaa.


Tiistaina työpäivän jälkeen vain lepäilimme kämpillä emmekä tehneet mitään ihmeellistä.

Keskiviikkona Liisa ja Tuuli lähtivät töitten jälkeen kiertelemään Vallettaan ja kävivät syömässsä. Liisa sai ilmeisesti lievän ruokamyrkytyksen eikä pystynyt menemään torstaina töihin.                                             
             
Torstaina siis me muut menimme töihin ja töiden jälkeen lähdimme kiertelemään kauppoja läheiseen paikkaan Birkirkaraan ja sen jälkeen Vallettaan. 

Perjanaina Liisankin olo oli parempi ja 
menimme kaikki normaalisti töihin. Töiden jälkeen tulimme lepäilemään kämpille ja illalla lähdimme kiertelemään Vallettaan. Jenni jäi kämpille lepäämään, sillä hänellä oli hieman kipeä olo. Kiertelimme hieman ympäriinsä ja kävimme syömässä.                                                                           

Lauantaina kävimme ruokakaupassa ja lähdimme käymään Pacevillessa. Tänään sunnuntaina olemme vain leipäilleet ja tilattu ruokaa. 


Terveiset Maltalta: Inka Lohman, Liisa Lipponen, Tuuli Mikkelä ja Jenni Räikkönen

Kommentit

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Ensimmäinen päivä

Kolmas viikko Maltalla

Viimeinen viikko Maltalla